Moi! Kun kirjoitin eilen osan näin miten jotkut ilahtuivat! Olen vieläkin niin onnellinen että päätin kirjoittaa jo nyt uuden osan! Hus siitä! Menkää lukemaan! :,D

Viime jakossa: Painajaiset riivasivat Marikoa ja Sakia. Hana kummasteli tätä ja niin tai näin tämä johti Marikon ja Ryon toiseen suudelmaan. Pian myös Kyo tuli paikalle. Hetki sen jälkeen Nelikkomme joutui samanlaisen painajaisen keskelle jossa Saki ja Mariko olivat olleet. Siellä heitä odotti epäilyttävä papparainen...

-Minä tunnen sinut! kuului Marikon huuto.

-Kyllä kyllä! Ettekö te muut vanhaa munkkia muistaneet? Olimme hetken hieman kummisamme. Mutta sitten se välähti!        -Minäkin muistan! Huusin kovaan ääneen.    -Mi-minä myös! Kuului Hanan pelokas ääni.     -Me myös! Sanoivat Ryo ja Kyo yhteen ääneen.    -Sinä pelastit meidät. Sinä annoit voimat. Sinä vapautit meidät mieheltä kuka piti meitä vankeina. Sanoin kyyneleet silmissä.   -Kyllä. Olen pahoillani painajaisista. Pap..SIIS munkki sanoi.      -Miksi muuten nuo painajaiset? Hana kysyi jumalattoman kiinnostuneena.  -Teidän piti tuntea jotain ihmellisen tuntuista. Munkki selitti.    -Painajainen, suudelma ,se että näitte suudelman. Hän jatkoi.    -Hyvä on... Jos saan kysyä... Miksi meillä on nämä voimat? Kysyin nielaisten.

Taistelun takia! Munkki sanoi kovaan ääneen. -TAISTELUN!? Huusimme niin että se tyhjyys missä olimme, kaikui.     -Olen odottanut vuosia että voimanne tasaantuisivat. Katsokaas, se mies kuka kaappasi teidät on läpeensä paha. Munkki sanoi.    -Hän haluaa tuhota ihmiskunnan ja saada sen tilalle jotain kamalaa. Hän jatkoi.    -Siksi meillä on nämä voimat. Kyo sanoi hiljaa.   -Me taistelemme häntä vastaan. Kyo jatkoi.   -Oletteko valmiina ottamaan tehtävän vastaan? Munkki kysyi.  

Hiljainen hetki... Nyökkäys. Nyökkäys mikä muuttaisi elämämme. 

Nähdään seuraavassa jaksossa!