Moi! En oo saanu kirjotettua vaikka juontakin on tullu mieleen. Mutta ajattelin: Hei! Menetän lukijat! Voi elämä! Pitää kirjottaa! Ei jaksa... Ryhdistäydy! *läpsäisee  itseään* Ja täällä ollaan! Halusin  saada taistelun mukaan nyt ennenkuin se alkaakaan. Että lukijatkin muistavat. Osaaan!

Tällä hetkellä istun mökin sisällä. Mariko oli avannut aiheen taistelusta. Siitä josta munkki oli kertonut. Siitä johon meidän pitäisi käyttää voimiamme. Ei hauskan pitoon..(Mutta kun se on niiin kivaa!!) Joo, meidäthän vedettiin tähän taisteluun mukaan ihan sattumalta. Koska paikassa jonne lapsia kaapattiin karkasimme eri ovesta kuin muut. Ehkä se oli joku taika portti tai jotain. Mutta jos munkki tiesi että ne ketkä menivät siitä ovesta saisivat voimat, miksi hän ei kehottanut kaikkia lapsia menemään siitä ovesta? Ketä vastaan meidän pitää edes taistella? Ai niin.. Sitä miestä vastaan joka kaappasi meidät sinne.. outoon paikkaan. Ehkä hän on jonkin mustan magian mestari. Kuka tietää? (=Munkki) Siitä on jo kolme vuotta, melkein neljä. Äh, tuntuu jotenkin masentavalta ja sekolta.Olen itsekin jo ihan sekaisin! Ehkä te lukijatkin nukahditte jo. Mutta pysytte varmasti hereillä jos kerron mitä tänään tapahtui! Taidan kirjoittaa sen päiväkirjaani....

Aamu alkoi rauhallisesti, linnut lauloivat, aurinko paistoi, meri oli tyyni, Kyo kuorsasi. Sitä tavallista. Hana oli taas aikaisin hereillä. -Huomenta! Mitä puuhaat? Kysyin jälleen nauraen. -Etsin kananmunia, teen lettuja Tomoen (Hanan sukunimi) perheen salaisen reseptin mukaan! Hana kertoi. -Olet todellakin innostunut kokkaamisesta täällä. Sanoin nyökkäillen. -Mutta miten pirskatissa lettuja voi tehdä salaisella reseptillä?! Ihmettelin. -Se salaisuus kuuluu salaiseen reseptiin. Hana sanoi iskien silmää. -Okei... Sanoin ja menin ulos. Haukottelin. Vedin puhdasta ilmaa sisään. Suomen ilma on niin raikasta! Mietin onnellisena. Kuulin mumisevaa ääntä vesikivien luota. -Otin sandaalini pois jalasta ja hyppelin kiviä pitkin ääntä kohti.

(Kuva mökiltämme jossa ``Saki ja muut ovat tällä hetkellä´´ jatkakaa tarinaa!) Liukastuin melkein veteen mutta sain otteen isosta kivestä. Jatkoin matkaani ja silmäni olivat varmaan ulkona päästä kun näin mitä oli edessäni. Ryo oli jumissa isojen kivien välissä niin että vain jalat näkyivät. -Ryo! Mitä ihmettä sinulle tapahtui! Huudahdin. -Ryo mumisi jotain ja tajusin vain sanan: Kivet! Kosketin varovasti Ryon vieressä olevia kiviä. Ne keikkuvat pelkästä sormien kosketuksesta. Hän oli varmaan liukastunut niistä. -Voi elämän kevät! Huusin ja lähdin  juoksemaan pois päin kiviltä. -Älä huoli Ryo! Haen apua! Lupasin. Lähdin ja kiipesin sille korkealle parvekkeelle. Mariko istui siellä luonnostelemassa maisemaa. -Mariko! Tarvitsen apua! Sanoin hengästyneenä. -Missä tarvitset apua Saki? Mariko kysyi ihmetellen. -Ehheh, katso reunalta alas. Ja niin Mariko teki. Hän nojasi kaiteeseen ja katsoi alas. Hän suorastaan jähmettyi. -Hän tuijotti alas ja katsoi Ryon jalkoja jotka pilkottivat monien kivien alta. -Hän hukkuu jos nousuvesi tulee ennenkuin saamme hänet pois! Mariko huudahti. Katsoimme toisiamme ja juoksimme herättämään Kyon. Ravistelimme häntä niin kovaa kuin jaksoimme. -Ette sanoneet mitään siitä että nallekarkkien ylikenraali hyökkää Japaniin... Hän mumisi. Läpsin häntä kasvoille. -Kyo! Nyt on henki kyseessä! Mariko huusi. Kyo hyppäsi pystyyn. Lähdimme uudestaan Ryon luokse. Afua! Hän mumisi niin että jalat heiluivat. Kyo yritti vetää häntä jaloista. -Ei auta! Hän on jumissa! Kyo totesi vakavana. -Okei. Siis meidän vuoro. Sanoin ja kaivoin taikasauvani esiin. Taijoin joitain kiviä punaisiksi Ryon ympäriltä. -Mariko. Liikuta nuo kivet pois. Kehotin. Mariko astui eteenpäin ja keskittyi. Hän liikutti käsiään ja sai kivet liikkumaan pois mielensä avulla. Ryo nousi, joskin hitaasti mutta varmasti naama levässä ja selkä kyyryssä. -Repesimme nauruun nähdessämme hänet. -Noniin herraseni. Mennäänpä takaisin sisälle. Mariko sanoi. Menimme nauraen sisälle. Pelastusoperaatio oli onnistunut.  Mutta emme osanneet aavistaa että joku oli nähnyt mitä teimme...

Kommenttejaa?