Meinasin tässä ihan herkistellä kun ajattelin että tämä on viimeinen osa ekaa tuotantokautta. :D:D Taisteluakin olette saaneet odottaa. :) Heti, aivan heti kun tämä osa on saatu pakettiin ja paketti pussiin, on aika hyvästellä tämä blogi ja siirtyä toiseen jatkamaan uudella tuotantokaudella. On ollut upea kirjoittaa jo näinkin pitkälle vaikka toimintakaan ei ole vielä edes alkanut. :) Toisessa tuotantokaudessa keskitytään siis oikeastaan taisteluun, mutta mutta, keskitytään nyt tähän ja hoidetaan muutto pois alta. :D Hihhei!

Ei voi olla totta. Tuo Samantha tyttö olikin yksi meistä, siltä ainakin vaikutti. Outoa, mutta helpompaa koska eihän siinä taistelussa meitä liikaa voi olla. En ole kuitenkaan vielä vakuuttunut siitä että hän on tosiaan yksi meistä. -Ehkä hän on radioaktiivinen! Kirkaisin vahingossa. -Onneksi Samantha ei tajunnut sanaa radioaktiivinen, hänhän on suomalainen. (Kuulostaa hassulta mutta tarkoitan että Saki huusi japaniksi eikä Samantha ymmärtänyt sitä sanaa) Samantha näytti erittäin kummastuneelta. -Ai niin! Olen pahoillani hiuksistasi. Hän sanoi Kyolle ja kumarsi. -Kyo tunnusteli pallon muotoista reikää hiuksissaan ja väänsä tekohymyn kasvoilleen. Hän puristi minua hartioista kiinni ja sanoi: -Ei hätiä mitiä, tämä tyttökaverini tässä voi taikoa ne takaisin. En sanonut hänelle mitään siitä etten osaa taikoa hiuksia niin. 

-Samantha, oletko japanilaista sukua ja muistatko jonkinlaisen unenomaisen tapauksen jossa oli paljon tyttöjä plus kaksi poikaa jossain pimeässä huoneessa missä oli mies joka puhui jotain jostain maailmantuhosta? Mariko kysyi erittäin monimutkaisen kuuloisella tavalla. -Äitini on japanilainen ja olen asunut Japanissa pari vuotta sitten vähän aikaa. Muistan myös tuollaisen tapauksen. Yritin kertoa siitä jollekulle mutta kukaan ei uskonut. Samantha sanoi. Hymyilimme. -Kiinnostaako maailman pelastaminen? Kysyin ojentaen käteni. Samantha tarttui siihen lujasti. Hän nyökkäsi. Meitä oli nyt kuusi.

Juttelimme kovasti voimistamme ja kerroimme Samanthalle kaiken mitä tiesimme tähän asti taistelusta, ja siitä miehestä jota vastaan meidän pitäisi taistella. Näytimme pienellä voimalla taikojamme kunnes Mariko huudahti kesken kaiken: -Missä Ryo on?!      Pannahinen! Olimme aivan unohtaneet hänet. Hän oli kesken aamua jäänyt jumiin kattoon. Menimme sisälle. Tällä kertaa vain Ryon pää oli piilossa. -Jotenkin minusta tuntuu että tuo on se tyyppi joka oli jumissa niissä kivissä. Samantha sanoi tuijottaen kattoon. Nyökkäsimme. Mariko sitten lennähti kattoon ja alkoi vetää Ryoa alas. -Osaatteko te lentääkin?! Samantha kysyi. -Vain Mariko. Kyo sanoi. Ryo pääsikin alas. Kun hän vilkaisi meitä kun oli päässyt alas, hän repesi nauruun. -Kyo! Mitä ihmettä sulle on käynyt?! Hän kysyi naurun lomasta. Kyo punastui ja kääntyi ympäri. Ryo ei vielä ollut huomannut Samanthaa. Kyo muutti itselleen tytön kasvot ja läpsi Ryoa. -Hyi sinua! Miten röyhkeä lapsi! Hän sanoi kimeällä äänellä. Sitten hän muuttui takaisin itsekseen ja Ryo huomasi uuden jäsenemme. -Kuka tuo on? Hän kysyi. -Saanen esitellä, Samantha. Hän on meidän uusi kaverimme joka omistaa taikavoimia. Mariko esitteli. 

Aika on lähellä...

Tuotantokausi päättyy. Uusi tuotantokausi tulee tähän blogi osoitteeseen: http://sakintarinaii.vuodatus.net Älkää missään tapauksessa kysykö tota ii juttua. :D

Niin että, haluaisin nyt tässä vaiheessa sanoa, että pian on jo osan 19, ja omasta mielestäni se on paljon! Minusta tuntuu, että kun olen saanut osan 19 ulos, se olisi Sakin tarinan ensimmäisen tuotantokauden vika osa. :) Ja tuotantokausia tulee sitten vain 2. :) Ja olen nyt tässä päättänyt että kirjoitan tokan tuotantokauden toiseen blogiin. Se on paaaljon helpompaa koska täällä alkaa olla aika täyttä. :) Ja tuotantokaudella tarkoitan vain sitä että jatketaan siitä mihin jäätiin, mutta uudella seikkailulla. Taistelu nimittäin on lähellä. Erittäin lähellä. Aivan kulman takana...

Feel the magic!

Moikka! Osaa 19, odotellessa! :)

 Jellou! :) Uusii osaaa alkaaa... NYT!!

Sakin kuvakulma

Ulkonta kuului pieni jysähdys. Säikähdimme niin että Ryo pomppasi kattoon, jälleen kerran. -Mitä Rumiko Takahasin nimeen tapahtui? Mariko huudahti. -En tiedä, käydään katsomassa! Hana on ulkona! Sanoin ja juoksimme ulos. (Paitsi Ryo, joka oli jäänyt päästään jumiin kattoon.) Yllätykseksemme (Mikä sana! :D)  Hanalle ei ollut käynyt mitään, vaan hän tähysti vastapäiselle saarelle. -Näitkö mitään? Mariko kysyi tähystäen samaan suuntaan. -Näin minä! Jokin ihmeellinen... Raketti tai jotain, lensi vihreänä pallona ja räiskähti johonkin! Hana selitti. Me muut (paitsi Ryo, joka oli edelleen jumissa katossa) ihmettelimme ja ilmeemme olivat varmaan näkemisen arvoiset.  Kuitenkin, näimme hahmon vilkuttavan siellä saarella. Hahmo oli tyttö koska kuulimme hänen huutavan yllättävästi hieman epäselvällä japanin kielellä: -Täällä tapahtui jotain jonka voin selittää vain siellä! Saanko tulla? Katsoimme toisiimme hieman kummastuneena. Ehkä tyttö meni japanin sanoissa sekaisin. Ennenkuin ehdimme ajatella sitä tarkemmin, Mariko huusi saarelle takaisin: Saat! Tule jos voimme olla avuksi!

``Stalkkerin näkökulma´´

En voinut uskoa sitä todeksi. Suunnitelmani oli todella toiminut! Jos joku olisi kuullut tuon ajatuksen, minua luultaisiin varmaan joksikin tyttö-mangan pahikseksi. Mutta todellisuudessa aikeeni eivät olleet pahat. Sitten muistin jotain. Mitä vihreä välähdys sai aikaan tällä kertaa? Vilkaisin puuhun johon olin sen osoittanut. Mutta puu ei ollutkaan enää siinä. -Se räjähti! Huudahdin. (Suomeksi) Sitten muistin toisen jutun. Minun piti mennä sinne saarelle. Sehän oli koko suunnitelman tärkein osa! Ryntäsin isäni vesi-skootterin luokse. En saa käyttää tätä ilman lupaa, mutta Nyt on hätä-tilanne!

Sakin näkökulma

Tyttö jonka näimme, saapui saarelle vesi-skootterilla. Hän kumarsi meille japanilaisen tavan mukaisesti. Hän sopersi meille kohtalaisella japanilla: -Olen Samantha, ja olen pahoillani että häiritsen. Asiani koskee, mmm, satuin näkemään mitä teitte aiemmin. -Minun, Marikon, Hanan, Kyon (Ja yllätyksellisesti myös Ryon) Silmät laajenivat. -Emme tienneet että merivedessä ei saa pestä pyykkiä! Mariko huudahti anteeksipyytäväisenä. -Ei sitä! Vaan se kun kivet olivat punaisia ja ne lentivät ja sellaista. Samantha selitti riuhtoen käsiään. Se oli meille jokaiselle Shokki. Emme tulleet ajatelleeksi että joku voisi nähdä pelastus operaatiomme. Olimme niin shokissa että Kyo sekosi. Hän huusi ja juoksi saarta ympäri, riuhtoi käsiään ja melkein muutti muotoaan! Mariko antoi hänelle kunnon bitch-slapin että hän rauhoittuisi. Samantha katsoi meitä kummastuneena. Hana yritti pysyä rauhallisena. -Samantha, ymmärräthän että se mitä näit on pidettävä visusti salassa. Hän sanoi omalla äidillisellä ja lämpimällä tavalla. Samantha nyökkäsi montaa kertaa nopeasti. -Se oli siistiä! Ja näittehän sen vihreän jutun? Samantha kysyi. -ööh, jep. Hana vastasi. -Katsokaas, minä tein sen. Samantha selitti. -Eikai tämä tarkoita? Kuiskasin Marikolle. -Miten teit sen? Mariko kysyi epäilevästi. -Ne, ei siihen tarvittu muuta kuin että osoitan käsiläni jonnekkin kas näi.....! Samantha sanoi ja suuri vihreä pallo lensi suoraan ja lävisti Kyon hiukset. Kyon hiukset ovat aina piikikkäänä pystyssä joten niihin tuli pallon muotoinen rako. -Voi herran jestas! Olen hyvin pahoillani. Samantha sopersi. -Hän on yksi meistä. Hana sanoi. Nyökkäsimme. Ja Ryo oli vieläkin jumissa katossa. 

No?

 

 Moi! . :)  Odotatte varmaan että pääsette lukemaan kuka se stalkkeri on?  Vaikka ette saisikaan sitä nyt selville, nauttikaa!

``Stalkkerin´´ näkökulma

Ensiksi olin aivan järkyttynyt. Ei kukaan varmaan näe lentäviä ja punaisia kiviä joka päivä, vai mitä? En kyllä pelännyt, olin vain hieman... yllättynyt. Siis hyvin kovasti yllättynyt. En minä tarkoittanut vakoilla. Miten olisin voinut tietää että jos satun soutelemaan lähettyvillä niin näkisin jotain sellaista. Olenko sekaisin, vai olenko erittäin mielikuvituksellinen henkilö? Vai molempia? Oli miten oli, ne ketkä tekivät ne... jutut, voisivat ehkä auttaa minua ongelmassani. Ehkä.

Sakin näkökulma

-Ryo, sinä olet kyllä yksi typerys. Huokaisin. Ryo naurahti. Hana laittoi hänelle laastareita. -No niin. Siinä oli viimeinen laastarimme. Hana sanoi pistäen sen Ryon nenään. -Auts! Ryo vinkaisi. -Taisit vetää ennätyksen tällä kertaa. Kyo sanoi taputtaen Ryoa selkään. -Mitäh? Ihmettelin. En tiedä kaikkia Ryon, Marikon, Hanan ja Kyon sisäpiirin juttuja koska ilmestyin Tokioon vasta reilu vuosi sitten.  -Aivan. Ryon haaveri ennätys. Mariko sanoi kaivellen laukkuaan. Nauroin kyyneleet silmissä. -Oletteko tosissanne? Kysyin pyyhkien silmiäni. Mariko nosti laukustaan varmaan kaksikymmentä senttiä paksun kirjanja pudotti sen pöydälle. Ja suoraan Ryon sormille. -Oon, kunnossa, ei hätää. Ryo sanoi tekohymyllä joka näytti irvistykseltä. -Ehhhheh. Mutisin kun katsoin kirjaa. Mariko avasi sen noin keskeltä ja tarkisti jotain. -Eli siis. kolmekymmentäkuusi laastaria, side, jääpussi ja sormimurtuma. Ennätys tuli! Hän sanoi innoissaan. -Wuhuuu! Auh!

``Stalkkerin´´ näkökulma

Raapustin vihkooni. ´´kaksi tyttöä, kaksi poikaa, (Elleivät ne jalat olleet tytön) Pidempi tytöistä värjäsi kivet, toinen, mahdollisesti nuorempi(?) liikutti kivet pois. Poika ei näyttänyt tekevän mitään kummoista mutta tietää että tytöt osaavat tehdä jotain sellaista.`` -Hmmm. Minun täytyy tehdä se! Mutisin puoliääneen. Olin suunnitellut tätä heti kun pääsin rantaan veneestä. Mutta sitten mietin onnistuisiko se? Entä jos he olivatkin jonkin sortin taikureita tai jotain? Ei! Minä teen sen tai en koskaan saa tietää totuutta! Olin tehnyt siis päätökseni. -Käväisen pihalla! Huusin ja juoksin ulos. Se saari missä tapahtui, oli tätä saarta vastapäätä. Menin sopivalle paikalle niin että vain ne ketkä olisivat sillä toisella saarella, näkisivät mitä aion tehdä. Tähystin sinne saarelle. Yksi heistä oli ulkona, ja juuri sopivalla paikalla. -Jes! Kuiskasin iloisena. Käännyin suurta kuollutta puunrunkoa kohti ja ojensin käteni. -Tämä on onnistunut aikaisemmin, ja onnistuu myös nyt! Karjaisin mutta huutoni peittyi ääneen joka kuului aina kun tein tuon tempun. -Nyt nähdään huomasiko kukaan. Sanoin hengästyneeä.

Salamyhkäistä, eh? Ensi kerralla tavataan! Sori että oli hieman lyhyt osa. Lupaan että ensi osa on pidempi! :D

 Moi! En oo saanu kirjotettua vaikka juontakin on tullu mieleen. Mutta ajattelin: Hei! Menetän lukijat! Voi elämä! Pitää kirjottaa! Ei jaksa... Ryhdistäydy! *läpsäisee  itseään* Ja täällä ollaan! Halusin  saada taistelun mukaan nyt ennenkuin se alkaakaan. Että lukijatkin muistavat. Osaaan!

Tällä hetkellä istun mökin sisällä. Mariko oli avannut aiheen taistelusta. Siitä josta munkki oli kertonut. Siitä johon meidän pitäisi käyttää voimiamme. Ei hauskan pitoon..(Mutta kun se on niiin kivaa!!) Joo, meidäthän vedettiin tähän taisteluun mukaan ihan sattumalta. Koska paikassa jonne lapsia kaapattiin karkasimme eri ovesta kuin muut. Ehkä se oli joku taika portti tai jotain. Mutta jos munkki tiesi että ne ketkä menivät siitä ovesta saisivat voimat, miksi hän ei kehottanut kaikkia lapsia menemään siitä ovesta? Ketä vastaan meidän pitää edes taistella? Ai niin.. Sitä miestä vastaan joka kaappasi meidät sinne.. outoon paikkaan. Ehkä hän on jonkin mustan magian mestari. Kuka tietää? (=Munkki) Siitä on jo kolme vuotta, melkein neljä. Äh, tuntuu jotenkin masentavalta ja sekolta.Olen itsekin jo ihan sekaisin! Ehkä te lukijatkin nukahditte jo. Mutta pysytte varmasti hereillä jos kerron mitä tänään tapahtui! Taidan kirjoittaa sen päiväkirjaani....

Aamu alkoi rauhallisesti, linnut lauloivat, aurinko paistoi, meri oli tyyni, Kyo kuorsasi. Sitä tavallista. Hana oli taas aikaisin hereillä. -Huomenta! Mitä puuhaat? Kysyin jälleen nauraen. -Etsin kananmunia, teen lettuja Tomoen (Hanan sukunimi) perheen salaisen reseptin mukaan! Hana kertoi. -Olet todellakin innostunut kokkaamisesta täällä. Sanoin nyökkäillen. -Mutta miten pirskatissa lettuja voi tehdä salaisella reseptillä?! Ihmettelin. -Se salaisuus kuuluu salaiseen reseptiin. Hana sanoi iskien silmää. -Okei... Sanoin ja menin ulos. Haukottelin. Vedin puhdasta ilmaa sisään. Suomen ilma on niin raikasta! Mietin onnellisena. Kuulin mumisevaa ääntä vesikivien luota. -Otin sandaalini pois jalasta ja hyppelin kiviä pitkin ääntä kohti.

(Kuva mökiltämme jossa ``Saki ja muut ovat tällä hetkellä´´ jatkakaa tarinaa!) Liukastuin melkein veteen mutta sain otteen isosta kivestä. Jatkoin matkaani ja silmäni olivat varmaan ulkona päästä kun näin mitä oli edessäni. Ryo oli jumissa isojen kivien välissä niin että vain jalat näkyivät. -Ryo! Mitä ihmettä sinulle tapahtui! Huudahdin. -Ryo mumisi jotain ja tajusin vain sanan: Kivet! Kosketin varovasti Ryon vieressä olevia kiviä. Ne keikkuvat pelkästä sormien kosketuksesta. Hän oli varmaan liukastunut niistä. -Voi elämän kevät! Huusin ja lähdin  juoksemaan pois päin kiviltä. -Älä huoli Ryo! Haen apua! Lupasin. Lähdin ja kiipesin sille korkealle parvekkeelle. Mariko istui siellä luonnostelemassa maisemaa. -Mariko! Tarvitsen apua! Sanoin hengästyneenä. -Missä tarvitset apua Saki? Mariko kysyi ihmetellen. -Ehheh, katso reunalta alas. Ja niin Mariko teki. Hän nojasi kaiteeseen ja katsoi alas. Hän suorastaan jähmettyi. -Hän tuijotti alas ja katsoi Ryon jalkoja jotka pilkottivat monien kivien alta. -Hän hukkuu jos nousuvesi tulee ennenkuin saamme hänet pois! Mariko huudahti. Katsoimme toisiamme ja juoksimme herättämään Kyon. Ravistelimme häntä niin kovaa kuin jaksoimme. -Ette sanoneet mitään siitä että nallekarkkien ylikenraali hyökkää Japaniin... Hän mumisi. Läpsin häntä kasvoille. -Kyo! Nyt on henki kyseessä! Mariko huusi. Kyo hyppäsi pystyyn. Lähdimme uudestaan Ryon luokse. Afua! Hän mumisi niin että jalat heiluivat. Kyo yritti vetää häntä jaloista. -Ei auta! Hän on jumissa! Kyo totesi vakavana. -Okei. Siis meidän vuoro. Sanoin ja kaivoin taikasauvani esiin. Taijoin joitain kiviä punaisiksi Ryon ympäriltä. -Mariko. Liikuta nuo kivet pois. Kehotin. Mariko astui eteenpäin ja keskittyi. Hän liikutti käsiään ja sai kivet liikkumaan pois mielensä avulla. Ryo nousi, joskin hitaasti mutta varmasti naama levässä ja selkä kyyryssä. -Repesimme nauruun nähdessämme hänet. -Noniin herraseni. Mennäänpä takaisin sisälle. Mariko sanoi. Menimme nauraen sisälle. Pelastusoperaatio oli onnistunut.  Mutta emme osanneet aavistaa että joku oli nähnyt mitä teimme...

Kommenttejaa?