On ollu kauheesti taukoo mut voitteko yrittää kestää? Jooko? Minulla taitaa olla laiska mieli. Köh köh. Yritän saada asiat niin että tätä ei toistu. Mutta menkääs osasen pariin:

Pimeys... Kyynel... Veri... Punainen... Hiljaisuus... Yksinäisyys... -En voi... Hengittää!

AAAHH!! Heräsin painajaisesta. Ikiainaisen huolehtiva Hana tuli viereeni rauhoittelemaan. - Saki! Ei mitään hätää! Kuuntele! Hengitykseni tasaantui hieman. -Hitto! En ikinä pääse tuosta unesta eroon! Huusin itkun sekaisena. -Marikokin nukkuu levottomasti. Hana sanoi omaan äidilliseen äänensävyynsä. Lentelevä tyyny putosi päähäni. -Juu. Huomaan Marikon terveysongelmallisenhäiriintyneentaikavoimaisenAD-HDkäytöksen. Sanoin jo humoristesemmalla asenteella. Käänsimme katseemme hikoilevaan Marikoon. -Auttakaa! En saa henkeä! Mariko huusi selvästi tuskissaan. Ravistelimme Marikoa. -Herää Mariko! Huusimme. Pian Ryo juoksi ovesta sisään. -Mariko! Marikoni herää! Hän huusi. Hana ja minä liu`uimme tyylikkäästi kymmenen kilometriä kauemmas. Yht´äkkiä Mariko sanoi Ryolle: -Milloin sinusta on tullut tuommoinen hömelö? -Ryo ei sanonut mitään nasevaa vastausta kuten yleensä, vaan kaappasi Marikon syleilyynsä ja antoi tälle poskisuudelman.

Hana oli hurmioitunut kauniista hetkestä ja hän henkäisi syvään. Tavallisesti tukkani olisi noussut pystyyn mutta nyt se oli normaali. Kyo astui ovesta sisään. Normaalisti hän olisi muuttunut varmaan punaiseksi palloksi... (Kyo tuijottaa Neyla123:ea vihaisesti.) mutta nyt hän oli upea komea suloinen mahti itsensä. (Hihiheh:--)) Mariko katsoi Ryoa silmiin ja... He suutelivat uudestaan. Iso suudelma. Ryo olisi normaalisti hypännyt kirjaimellisesti kattoon mutta pysyikin sitten paikallaan. Hana rupesi kirjoittamaan äkkiä rakkausromaania vaikutteena Ryo ja Mariko.

Mutta sitten: Se painajaisessa kohdattu pimeys valtasi meidät. Sitten näimme jonkun metrin pituisen papparaisen. Hän sanoi: -Voimanne ovat tasaantuneet. Kiitos shokki tekniikkani. -HÄN AIHEUTTI PAINAJAISET!! Huusimme yhteen ääneen. Katsoimme nopeasti toisiamme ja nyökkäsimme. Potkimme papparaisen kumoon. -Köh köh. Älkäähän nyt nuoret. Minun ansiostanihan saitte muahtavat voimanne. Pappa selitti.

-Minä tunnen sinut! Kuului Marikon huuto.

Mitä mieltä olette? Oliko hyvä vai huono osa? Missä on parannettavaa? Kertokaa niin yritän parantaa! Sehän rimmasi! :D