Ei voi olla totta. Tuo Samantha tyttö olikin yksi meistä, siltä ainakin vaikutti. Outoa, mutta helpompaa koska eihän siinä taistelussa meitä liikaa voi olla. En ole kuitenkaan vielä vakuuttunut siitä että hän on tosiaan yksi meistä. -Ehkä hän on radioaktiivinen! Kirkaisin vahingossa. -Onneksi Samantha ei tajunnut sanaa radioaktiivinen, hänhän on suomalainen. (Kuulostaa hassulta mutta tarkoitan että Saki huusi japaniksi eikä Samantha ymmärtänyt sitä sanaa) Samantha näytti erittäin kummastuneelta. -Ai niin! Olen pahoillani hiuksistasi. Hän sanoi Kyolle ja kumarsi. -Kyo tunnusteli pallon muotoista reikää hiuksissaan ja väänsä tekohymyn kasvoilleen. Hän puristi minua hartioista kiinni ja sanoi: -Ei hätiä mitiä, tämä tyttökaverini tässä voi taikoa ne takaisin. En sanonut hänelle mitään siitä etten osaa taikoa hiuksia niin. 

-Samantha, oletko japanilaista sukua ja muistatko jonkinlaisen unenomaisen tapauksen jossa oli paljon tyttöjä plus kaksi poikaa jossain pimeässä huoneessa missä oli mies joka puhui jotain jostain maailmantuhosta? Mariko kysyi erittäin monimutkaisen kuuloisella tavalla. -Äitini on japanilainen ja olen asunut Japanissa pari vuotta sitten vähän aikaa. Muistan myös tuollaisen tapauksen. Yritin kertoa siitä jollekulle mutta kukaan ei uskonut. Samantha sanoi. Hymyilimme. -Kiinnostaako maailman pelastaminen? Kysyin ojentaen käteni. Samantha tarttui siihen lujasti. Hän nyökkäsi. Meitä oli nyt kuusi.

Juttelimme kovasti voimistamme ja kerroimme Samanthalle kaiken mitä tiesimme tähän asti taistelusta, ja siitä miehestä jota vastaan meidän pitäisi taistella. Näytimme pienellä voimalla taikojamme kunnes Mariko huudahti kesken kaiken: -Missä Ryo on?!      Pannahinen! Olimme aivan unohtaneet hänet. Hän oli kesken aamua jäänyt jumiin kattoon. Menimme sisälle. Tällä kertaa vain Ryon pää oli piilossa. -Jotenkin minusta tuntuu että tuo on se tyyppi joka oli jumissa niissä kivissä. Samantha sanoi tuijottaen kattoon. Nyökkäsimme. Mariko sitten lennähti kattoon ja alkoi vetää Ryoa alas. -Osaatteko te lentääkin?! Samantha kysyi. -Vain Mariko. Kyo sanoi. Ryo pääsikin alas. Kun hän vilkaisi meitä kun oli päässyt alas, hän repesi nauruun. -Kyo! Mitä ihmettä sulle on käynyt?! Hän kysyi naurun lomasta. Kyo punastui ja kääntyi ympäri. Ryo ei vielä ollut huomannut Samanthaa. Kyo muutti itselleen tytön kasvot ja läpsi Ryoa. -Hyi sinua! Miten röyhkeä lapsi! Hän sanoi kimeällä äänellä. Sitten hän muuttui takaisin itsekseen ja Ryo huomasi uuden jäsenemme. -Kuka tuo on? Hän kysyi. -Saanen esitellä, Samantha. Hän on meidän uusi kaverimme joka omistaa taikavoimia. Mariko esitteli. 

Aika on lähellä...

Tuotantokausi päättyy. Uusi tuotantokausi tulee tähän blogi osoitteeseen: http://sakintarinaii.vuodatus.net Älkää missään tapauksessa kysykö tota ii juttua. :D

Feel the magic!

Moikka! Osaa 19, odotellessa! :)

Sakin kuvakulma

Ulkonta kuului pieni jysähdys. Säikähdimme niin että Ryo pomppasi kattoon, jälleen kerran. -Mitä Rumiko Takahasin nimeen tapahtui? Mariko huudahti. -En tiedä, käydään katsomassa! Hana on ulkona! Sanoin ja juoksimme ulos. (Paitsi Ryo, joka oli jäänyt päästään jumiin kattoon.) Yllätykseksemme (Mikä sana! :D)  Hanalle ei ollut käynyt mitään, vaan hän tähysti vastapäiselle saarelle. -Näitkö mitään? Mariko kysyi tähystäen samaan suuntaan. -Näin minä! Jokin ihmeellinen... Raketti tai jotain, lensi vihreänä pallona ja räiskähti johonkin! Hana selitti. Me muut (paitsi Ryo, joka oli edelleen jumissa katossa) ihmettelimme ja ilmeemme olivat varmaan näkemisen arvoiset.  Kuitenkin, näimme hahmon vilkuttavan siellä saarella. Hahmo oli tyttö koska kuulimme hänen huutavan yllättävästi hieman epäselvällä japanin kielellä: -Täällä tapahtui jotain jonka voin selittää vain siellä! Saanko tulla? Katsoimme toisiimme hieman kummastuneena. Ehkä tyttö meni japanin sanoissa sekaisin. Ennenkuin ehdimme ajatella sitä tarkemmin, Mariko huusi saarelle takaisin: Saat! Tule jos voimme olla avuksi!

``Stalkkerin näkökulma´´

En voinut uskoa sitä todeksi. Suunnitelmani oli todella toiminut! Jos joku olisi kuullut tuon ajatuksen, minua luultaisiin varmaan joksikin tyttö-mangan pahikseksi. Mutta todellisuudessa aikeeni eivät olleet pahat. Sitten muistin jotain. Mitä vihreä välähdys sai aikaan tällä kertaa? Vilkaisin puuhun johon olin sen osoittanut. Mutta puu ei ollutkaan enää siinä. -Se räjähti! Huudahdin. (Suomeksi) Sitten muistin toisen jutun. Minun piti mennä sinne saarelle. Sehän oli koko suunnitelman tärkein osa! Ryntäsin isäni vesi-skootterin luokse. En saa käyttää tätä ilman lupaa, mutta Nyt on hätä-tilanne!

Sakin näkökulma

Tyttö jonka näimme, saapui saarelle vesi-skootterilla. Hän kumarsi meille japanilaisen tavan mukaisesti. Hän sopersi meille kohtalaisella japanilla: -Olen Samantha, ja olen pahoillani että häiritsen. Asiani koskee, mmm, satuin näkemään mitä teitte aiemmin. -Minun, Marikon, Hanan, Kyon (Ja yllätyksellisesti myös Ryon) Silmät laajenivat. -Emme tienneet että merivedessä ei saa pestä pyykkiä! Mariko huudahti anteeksipyytäväisenä. -Ei sitä! Vaan se kun kivet olivat punaisia ja ne lentivät ja sellaista. Samantha selitti riuhtoen käsiään. Se oli meille jokaiselle Shokki. Emme tulleet ajatelleeksi että joku voisi nähdä pelastus operaatiomme. Olimme niin shokissa että Kyo sekosi. Hän huusi ja juoksi saarta ympäri, riuhtoi käsiään ja melkein muutti muotoaan! Mariko antoi hänelle kunnon bitch-slapin että hän rauhoittuisi. Samantha katsoi meitä kummastuneena. Hana yritti pysyä rauhallisena. -Samantha, ymmärräthän että se mitä näit on pidettävä visusti salassa. Hän sanoi omalla äidillisellä ja lämpimällä tavalla. Samantha nyökkäsi montaa kertaa nopeasti. -Se oli siistiä! Ja näittehän sen vihreän jutun? Samantha kysyi. -ööh, jep. Hana vastasi. -Katsokaas, minä tein sen. Samantha selitti. -Eikai tämä tarkoita? Kuiskasin Marikolle. -Miten teit sen? Mariko kysyi epäilevästi. -Ne, ei siihen tarvittu muuta kuin että osoitan käsiläni jonnekkin kas näi.....! Samantha sanoi ja suuri vihreä pallo lensi suoraan ja lävisti Kyon hiukset. Kyon hiukset ovat aina piikikkäänä pystyssä joten niihin tuli pallon muotoinen rako. -Voi herran jestas! Olen hyvin pahoillani. Samantha sopersi. -Hän on yksi meistä. Hana sanoi. Nyökkäsimme. Ja Ryo oli vieläkin jumissa katossa. 

No?

``Stalkkerin´´ näkökulma

Ensiksi olin aivan järkyttynyt. Ei kukaan varmaan näe lentäviä ja punaisia kiviä joka päivä, vai mitä? En kyllä pelännyt, olin vain hieman... yllättynyt. Siis hyvin kovasti yllättynyt. En minä tarkoittanut vakoilla. Miten olisin voinut tietää että jos satun soutelemaan lähettyvillä niin näkisin jotain sellaista. Olenko sekaisin, vai olenko erittäin mielikuvituksellinen henkilö? Vai molempia? Oli miten oli, ne ketkä tekivät ne... jutut, voisivat ehkä auttaa minua ongelmassani. Ehkä.

Sakin näkökulma

-Ryo, sinä olet kyllä yksi typerys. Huokaisin. Ryo naurahti. Hana laittoi hänelle laastareita. -No niin. Siinä oli viimeinen laastarimme. Hana sanoi pistäen sen Ryon nenään. -Auts! Ryo vinkaisi. -Taisit vetää ennätyksen tällä kertaa. Kyo sanoi taputtaen Ryoa selkään. -Mitäh? Ihmettelin. En tiedä kaikkia Ryon, Marikon, Hanan ja Kyon sisäpiirin juttuja koska ilmestyin Tokioon vasta reilu vuosi sitten.  -Aivan. Ryon haaveri ennätys. Mariko sanoi kaivellen laukkuaan. Nauroin kyyneleet silmissä. -Oletteko tosissanne? Kysyin pyyhkien silmiäni. Mariko nosti laukustaan varmaan kaksikymmentä senttiä paksun kirjanja pudotti sen pöydälle. Ja suoraan Ryon sormille. -Oon, kunnossa, ei hätää. Ryo sanoi tekohymyllä joka näytti irvistykseltä. -Ehhhheh. Mutisin kun katsoin kirjaa. Mariko avasi sen noin keskeltä ja tarkisti jotain. -Eli siis. kolmekymmentäkuusi laastaria, side, jääpussi ja sormimurtuma. Ennätys tuli! Hän sanoi innoissaan. -Wuhuuu! Auh!

``Stalkkerin´´ näkökulma

Raapustin vihkooni. ´´kaksi tyttöä, kaksi poikaa, (Elleivät ne jalat olleet tytön) Pidempi tytöistä värjäsi kivet, toinen, mahdollisesti nuorempi(?) liikutti kivet pois. Poika ei näyttänyt tekevän mitään kummoista mutta tietää että tytöt osaavat tehdä jotain sellaista.`` -Hmmm. Minun täytyy tehdä se! Mutisin puoliääneen. Olin suunnitellut tätä heti kun pääsin rantaan veneestä. Mutta sitten mietin onnistuisiko se? Entä jos he olivatkin jonkin sortin taikureita tai jotain? Ei! Minä teen sen tai en koskaan saa tietää totuutta! Olin tehnyt siis päätökseni. -Käväisen pihalla! Huusin ja juoksin ulos. Se saari missä tapahtui, oli tätä saarta vastapäätä. Menin sopivalle paikalle niin että vain ne ketkä olisivat sillä toisella saarella, näkisivät mitä aion tehdä. Tähystin sinne saarelle. Yksi heistä oli ulkona, ja juuri sopivalla paikalla. -Jes! Kuiskasin iloisena. Käännyin suurta kuollutta puunrunkoa kohti ja ojensin käteni. -Tämä on onnistunut aikaisemmin, ja onnistuu myös nyt! Karjaisin mutta huutoni peittyi ääneen joka kuului aina kun tein tuon tempun. -Nyt nähdään huomasiko kukaan. Sanoin hengästyneeä.

Salamyhkäistä, eh? Ensi kerralla tavataan! Sori että oli hieman lyhyt osa. Lupaan että ensi osa on pidempi! :D

Tällä hetkellä istun mökin sisällä. Mariko oli avannut aiheen taistelusta. Siitä josta munkki oli kertonut. Siitä johon meidän pitäisi käyttää voimiamme. Ei hauskan pitoon..(Mutta kun se on niiin kivaa!!) Joo, meidäthän vedettiin tähän taisteluun mukaan ihan sattumalta. Koska paikassa jonne lapsia kaapattiin karkasimme eri ovesta kuin muut. Ehkä se oli joku taika portti tai jotain. Mutta jos munkki tiesi että ne ketkä menivät siitä ovesta saisivat voimat, miksi hän ei kehottanut kaikkia lapsia menemään siitä ovesta? Ketä vastaan meidän pitää edes taistella? Ai niin.. Sitä miestä vastaan joka kaappasi meidät sinne.. outoon paikkaan. Ehkä hän on jonkin mustan magian mestari. Kuka tietää? (=Munkki) Siitä on jo kolme vuotta, melkein neljä. Äh, tuntuu jotenkin masentavalta ja sekolta.Olen itsekin jo ihan sekaisin! Ehkä te lukijatkin nukahditte jo. Mutta pysytte varmasti hereillä jos kerron mitä tänään tapahtui! Taidan kirjoittaa sen päiväkirjaani....

Aamu alkoi rauhallisesti, linnut lauloivat, aurinko paistoi, meri oli tyyni, Kyo kuorsasi. Sitä tavallista. Hana oli taas aikaisin hereillä. -Huomenta! Mitä puuhaat? Kysyin jälleen nauraen. -Etsin kananmunia, teen lettuja Tomoen (Hanan sukunimi) perheen salaisen reseptin mukaan! Hana kertoi. -Olet todellakin innostunut kokkaamisesta täällä. Sanoin nyökkäillen. -Mutta miten pirskatissa lettuja voi tehdä salaisella reseptillä?! Ihmettelin. -Se salaisuus kuuluu salaiseen reseptiin. Hana sanoi iskien silmää. -Okei... Sanoin ja menin ulos. Haukottelin. Vedin puhdasta ilmaa sisään. Suomen ilma on niin raikasta! Mietin onnellisena. Kuulin mumisevaa ääntä vesikivien luota. -Otin sandaalini pois jalasta ja hyppelin kiviä pitkin ääntä kohti.

(Kuva mökiltämme jossa ``Saki ja muut ovat tällä hetkellä´´ jatkakaa tarinaa!) Liukastuin melkein veteen mutta sain otteen isosta kivestä. Jatkoin matkaani ja silmäni olivat varmaan ulkona päästä kun näin mitä oli edessäni. Ryo oli jumissa isojen kivien välissä niin että vain jalat näkyivät. -Ryo! Mitä ihmettä sinulle tapahtui! Huudahdin. -Ryo mumisi jotain ja tajusin vain sanan: Kivet! Kosketin varovasti Ryon vieressä olevia kiviä. Ne keikkuvat pelkästä sormien kosketuksesta. Hän oli varmaan liukastunut niistä. -Voi elämän kevät! Huusin ja lähdin  juoksemaan pois päin kiviltä. -Älä huoli Ryo! Haen apua! Lupasin. Lähdin ja kiipesin sille korkealle parvekkeelle. Mariko istui siellä luonnostelemassa maisemaa. -Mariko! Tarvitsen apua! Sanoin hengästyneenä. -Missä tarvitset apua Saki? Mariko kysyi ihmetellen. -Ehheh, katso reunalta alas. Ja niin Mariko teki. Hän nojasi kaiteeseen ja katsoi alas. Hän suorastaan jähmettyi. -Hän tuijotti alas ja katsoi Ryon jalkoja jotka pilkottivat monien kivien alta. -Hän hukkuu jos nousuvesi tulee ennenkuin saamme hänet pois! Mariko huudahti. Katsoimme toisiamme ja juoksimme herättämään Kyon. Ravistelimme häntä niin kovaa kuin jaksoimme. -Ette sanoneet mitään siitä että nallekarkkien ylikenraali hyökkää Japaniin... Hän mumisi. Läpsin häntä kasvoille. -Kyo! Nyt on henki kyseessä! Mariko huusi. Kyo hyppäsi pystyyn. Lähdimme uudestaan Ryon luokse. Afua! Hän mumisi niin että jalat heiluivat. Kyo yritti vetää häntä jaloista. -Ei auta! Hän on jumissa! Kyo totesi vakavana. -Okei. Siis meidän vuoro. Sanoin ja kaivoin taikasauvani esiin. Taijoin joitain kiviä punaisiksi Ryon ympäriltä. -Mariko. Liikuta nuo kivet pois. Kehotin. Mariko astui eteenpäin ja keskittyi. Hän liikutti käsiään ja sai kivet liikkumaan pois mielensä avulla. Ryo nousi, joskin hitaasti mutta varmasti naama levässä ja selkä kyyryssä. -Repesimme nauruun nähdessämme hänet. -Noniin herraseni. Mennäänpä takaisin sisälle. Mariko sanoi. Menimme nauraen sisälle. Pelastusoperaatio oli onnistunut.  Mutta emme osanneet aavistaa että joku oli nähnyt mitä teimme...

Kommenttejaa?

Neyla123 kiittää.

-Huooh! Haukoittelin herättyäni pikkumökissä. Tunsin heti että selkäni oli kipeä. No, nukuinhan minä ohuella patjalla. Nousin istumaan ja melkein ylös mutta sitten... -AUH! pitelin päätäni. Olin ollut puoliksi pöydän alla ja nyt pääni oli kolahtanut sen reunaan. Mikä tapa aloittaa päivä! Ajattelin. Näin heti että Hana oli jo jalkeilla. -Mitä puuhat isosisko? Kysyin venytellen käsiäni. -Huomenta Saki! Olen häärinyt jo vähän aikaa täällä mökissä etsimässä tarvikkeita tämänpäiväiseen operaatiooni. Tämä vastasi kaivellen laatikoita. -Operaatioon? Kysyin ihan pihalla. -Punnitsin Ryon saaman ahvenen (Ei suinkaan kahden kilon siian) painon. Ennätysmäiset viisitoista kiloa! Aion valmistaa siitä sellaisen aterian jollaista ei ole ennen nähty! Hana julisti. -Okei... Kauanko siinä kestää? Kysyin. Hana hieroi leukaansa. -Vähintään koko päivä. Hän sanoi kohauttaen olkapäitään. -KOKO PÄIVÄ?! Karjaisin niin kovaa että Ryo hyppäsi kattoon. Kirjaimellisesti. (Taikavoimat) Mariko nousi ylös yhtä nopeasti kuin Teräsmies lentää. -Mitä, missä, kuka, ja milloin???? Hän sopersi silmät ristissä. Kyo taas tuhisi hiljaa mumisten jotain nallekarkeista. (Muistatteko NE nallekarkit?)

2 tuntia myöhemmin:

-Tänään mennään saunomaan ja uimaan! Mariko hihkui pomppien laiturilla. -Joo Siitä tulee kivaa! Yhdyin hihkumiseen. -Meillä taas on omat suunnitelmamme tälle päivälle...(Pahaa naurua) Ryo sanoi pelottavalla äänellä. -Vakoilemme siis naapurisaaren elämää. Kyo selvensi tarkistaen kiikariensa puhtauden. Kyo ja Ryo lähtivät vakoilureissulleen ja minä lähdin mystiseen saunaan. Kun avasin saunan oven, tajusin että olin tullut jonnekkin upeaan paikkaan. Näin... Miksi sitä nyt kutsutaan?....Kiukaan ja sen vieressä lauteet. Lauteilla oli vesiastioita joissa oli vettä. Ryhdyin pyhään työhön, eli sytyttämään kiuasta.

Samaan aikaan Kyon ja Ryon vakoiluretkellä... Lukumusa päälle nyt!:www.youtube.com/watch

-Näetkö mitään? Ryo kysyi kärsimättömänä. -En vielä. Odotetaan hetki. Kyo sanoi kiikariensa takaa. Siinä he odottivat. Odottivat että joku tulisi näköpiiriin. Kuka vain. Ei väliä. Vaikka Muumipappa tai Jenni Vartiainen. Kuka vain. -Näen jonkun! Kyo huudahti riemastuneena. -Hysss! Hiljempaa. Miltä hän näyttää? Ryo kysyi kuiskaten. -Odota. säädän vähän kiikareita. Kyo sanoi. -No niin! Nyt näen hänet paremmin! Hän ilmoitti Ryolle.

(Hitsi ku sais isommaks) Kyo katsoi kiikareillaan näkyä, näkyä joka oli ennen-näkemätön. Kiikarien linsseihin kuvastui Mikael Granlund... -Ihan joku Random tyyppi Ryo. Kyo sanoi Ryolle. -Niinhän arvelinkin. Kuka muukaan se olisi ollut. Joku Suomen kuuluisimmista jääkiekkoilioista? Ryo naurahti. -No seurataan kuitenkin mitä se tekee! Kyo kehoitti. -Juu, tottakai! Ryo sanoi.

Lukumusiikki pois.

Olin saanut saunan lämpenemään. Mutta pitäisi vielä odottaa. Lähdin hakemaan uimapukuani. Kun pääsin ulos saunasta näin Marikon tutkivan kaloja ja Hanan tekemässä... jotain sille ahvenelle. -Mariko! Tuutko uimaan? Kutsuin häntä. -Joo! Tämä huudahti rynnäten tutkimaan laukkuaan jotta voisi löytää bikininsä. Pian olimmekin valmiina uimaan. Minä koetin vettä varovasti rannasta mutta Marikopas hyppäsi laiturilta. Hän nousi pintaan pian. -Vou kun osaa olla lämmintä! Mariko huudahti. Minäkin sitten uskalsin uimaan. Roiskimme vettä toistemme päälle. Mutta Marikolla olikin ässä hihassaan. Hän käytti taikavoimiaan törkeästi hyväksi ja nostatti aallon päälleni. -Hei! Epistä käyttää taikaa vesisodassa! Sanoin muka loukkaantuneena. -Anteeksi. Mentäisiinkö jo saunaan! Haluaisin niin päästä sinne! Mariko aneli. Päätimme lähteä saunaan. Hanakin oli halukas saunaan. Hän sujautti uimapuvun  päälleen ja tuli mukaamme. -Missähän pojat ovat? Mariko kysyi. -Missä lie. Varmaan leikkivät agentteja jossain puskassa. Sanoin kohauttaen olkapäitäni.

Olimme saunan ovella. Avasin sen ja astuimme sisään. Se mitä seuraavaksi näimme sai meidät kiljumaan ja peittämään silmämme. Kyo ja Ryo olivat tulleet saunaan salaa ja nauttivat nyt kuumasta. Mutta kyllä hekin säikähtivät meitä! -Emme nähneet mitään! Onko teillä uimahousut päällä? Kysyin yhä silmät suljettuna. -On meillä! Kyo ja Ryo vakuuttivat yhteen ääneen. Uskalsimme avata silmämme ja nousta lauteille istumaan ja nauttimaan ensimmäisestä saunakerrasta koko elämämme aikana. -Ettekö ole heittäneet yhtään löylyä? Hana kysyi pojilta. -Öööh..Ei. Mitä se on? Kyo kysyi. -Katsokaas. Ensin otetaan tämä kauha. Hana sanoi näyttäen meille kauhaa. Sitten siihen laitetaan makeaa vettä. Sen jälkeen vesi heitetään noille kiukaan kiville. Sitten tulee höyryä ja tulee mukavan kuuma. Hana selitti heittäen kolme kauhallista. -Joo! Et valehdellut. Tuli kuuma! Sanoin kumartuneena alas. Oikeastaan me kaikki kumarruimme alas. Heittelimme vielä monia kauhallisia kunnes Mariko huudahti: -UIMAAN! Ryntäsimme kaikki kuumissamme viileään veteen. -RAKASTAN TÄTÄ MAATA! Ryo huudahti kaataen Kyon veteen.

Illalla saimme nähdä edessämme Hanan tekemän upean kala-aterian. Mariko lappasi lautasensa täyteen kalaa ja maistoi. -Naminaminaminami!!!! Hän maiskutteli. Meidän kaikkien piti myöntää että se ahven oli parasta mitä olimme koskaan syöneet. (Kaikki Hanan tekemä on)

Ensi osassa on romanssia esillä. Sitten ilokseni ilmoitan että taistelut sun muut pahaa vastaan jutut tulevat Suomi-loman jälkeen! Siihen asti! UgalaBugala!

Täällä mökillä on tosi kivaa! Vaikka olemmekin olleet täällä vasta yhden tunnin, 14 minuuttia ja 8,3 sekuntia. -Mitä jos tutkisimme saarta? Mariko kysyi innoissaan.       -Okei! Me muut sanoimme yhteen ääneen.   -Vau... Kyo sanoi osoittaen jonkinlaista ``Parveketta´´ Se ei ollut mökissä kiinni vaan noin kahdeksan metrin päässä siitä. Se oli korkea ja seisoi pitkien lautojen ja muiden puiden osien varassa. -Se näyttää hieman huteralta. Hana sanoi varoittavaan äänensävyyn. Kyo ei tainnut kuulla sitä koska hän kirmasi sadan metrin tuntivauhdilla ylös tikkaita jotka veivät parvekkeelle. Me vain tuijottimme täältä alhaalta kun hän hihkui ja kipitti ympäri pientä mutta todella korkeaa rakennelmaa. Sitten Kyo huudahti:  -Apuaah! Liukastuin! Putoan alas! Hana läimäisi käden kasvoillensa. Juuri tätä hän oli pelännytkin!  Mutta sitten: -Pelleilin vaan! Kyo sanoi oman naurunsa keskeltä. Emme hetkeen tajunneet tilannetta mutta siitten minä tajusin reagoida.  -KYO MITSUNO!!!!! Karjuin naama punaisena. Oikeasti minuakin nauratti vähän.Sillä sekunnilla Kyo oli edessäni anovan näköisenä.  (Kiiluvat kissansilmät) -Saat ansaitsemasi rangaistuksen. Sanoin. -Ei Saki! Teen mitä vaan! Kyo anoi. Otin vihreän taikasauvani. (Se Sakin ase jonka Munkki antoi) Heilautin sitä Kyon naaman edessä ja sanoin:   -Olen aina pitänyt turkoosista väristä. Olen varma että se pukee sinua Kyo. Sitten Kyo oli yltäpäältä turkoosissa värissä. Hymyilin iloisesti. En minä tietenkään oikeasti ollut vihainen.

Iltapalalla söimme sämpylää ja joimme mehua. - Minä aion kalastaa huomenna. Ryo ilmoitti meille. Minulta ja Kyolta pärskähti mehut suusta, Hana meinasi tukehtua sämpyläänsä ja Mariko puraisi huuleensa.      

-Mutta Ryo. Kaikkihan tietävät että saat saaliiksi pelkkiä saappaita. Mariko naurahti.  -Ehhh..? Ryo sanoi nolona. Me muut nyökkäilimme. Olemme tienanneetkin jo paljon rahaa myymällä Ryon saamia saappaita. -Lyön vetoa kanssanne! Ryo huudahti nousten samalla pöydän päälle seisomaan.  - Hyvä on! Annamme kaikki sinulle 500 jeniä jos saat edes muikun! Mariko julisti vedon alkajaisiksi. Mariko ja Ryo puristivat kättä ja kävivät istumaan paikoilleen. Meitä muita harmitti. He olivat nimittäin kaataneet mehukannun lattialle seisoessaan pöydällä.

Seuraavana päivänä Ryo oli valmis vetoon. Hän otti virvelinsä, laittoi siihen kuvan ja aloitti virvelöimisen. Hän seisoi ja kalasti. Ja kalasti. Ja kalasti. Lopulta hän oli kalastanut kolme tuntia ja saanut kaksi tusinaa saappaita. Mukana oli myös yhdet avokkaat. -Ryo on tainnut menettää toivonsa. Sanoi.  -Siltä vaikuttaa. Kyo nyökkäili. Pian Hana, Kyo ja jopa Mariko lähtivät takaisin sisälle. Minä jäin katsomaan jos tapahtuisi suuri ihme ja Ryo saisi kalan. Kohta Ryo alkoi kelata siimaa vimmatusti. Tajusin että kala nyki. Jäin katsomaan kun Ryo vain kelasi. Silloin huomasin että Kala veti vastaan. Se on varmasti todella iso vonkale. Mietin. Siten yllätyksekseni Kala veti niin lujaa vauhtia toiseen suuntaan että se sai Ryon pomppimaan veden päällä kalan vetämänä.

Katsoin kauhuissani kun Ryo liukui ja sukelsi kädet virvelissä kiinni.  -Kyo! Mariko! Hana! Huusin hysteerisenä . He syöksyivät ovesta ulos ja liittyivät seuraani katsomaan kun Ryo lensi hiekalle selälleen hämmästyttävän suuri kala sylissään. Juoksimme Ryon luokse.    -Tuo kalahan on aivan valtava! Mariko huudahti.            -Niin! Ei ainakaan mikään kahden kilon siika! Kyo totesi.  -Aivan! koska se onkin varmaan yli seitsämän kilon Ahven! Mariko sanoi silmät pyöreinä.  -Tarkoittaako tämä että voitin vedon? Ryo kysyi yhä maassa maaten. Huokaisimme ja tiputimme jokainen hänen päällensä 500 jeniä.

Että sellasta. Seuraavassa osassa saunotaan! Heippa!

Emme voineet uskoa että olimme lähdössä Suomeen! kolme viikkoa saunaa, rantaa ja mökkiä! Mahtavaa! Emme meinanneet pysyä housuissamme! Mutta voin kertoa että matka oli hieman.... erikoinen:

Tokion lentokentällä olimme melkein puuduksissa kun tärisimme niin. Odotimme matkaa niin kovasti!Odotimme etenkin saunomista ja rauhallista mökkiä. Kun matkustajia pyydettiin koneeseen pomppasimme ylös ja juoksimme Koneeseen sisään. Metallinpaljastin oli kuitenkin piipannut koska Ryolla oli matkalaukun pohjalla pullonkorkki. (Mistälie senkin saanut ;D) Lentokone oli upea ja suuri. Ja siinä oli Picachun kuva. (Kyllä. Pocemoneja mainostetaan useissa paikoissa) Lentokoneessa olikin sitten mielenkiintoista...

 Tässä kuvassa Kyo ja Ryo kyttäsivät lentokoneessa viimeistä pähkinäpussia jonka lentoemäntä oli tarjonnut 100 jenillä. (Jeni on Japanin rahayksikkö. 100 jeniä on noin 1€) Lisäksi Marikolle tuli pahaolo lennon puolivälissä ja hän oksensi. Minä ja Hana taasen katsoimme upeita maisemia lentokoneen ikkunasta. Meitä nukutti ihan hirveästi.

Nukuimme toiset puolet ajasta. Kun kone oli pysähtynyt jännitimme niin paljon sitä tosiasiaa että olisimme toisessa maanosassa. Pohjoisessa. Suomessa. Mahtimaassa! Otimme taksin että pääsisimme Saimaaseen. 

Tässä kuvassa minä katson iloisena Hanan kanssa maisemia taksin ikkunasta. Lisäksi Ryo ja Kyo kyttäsivät taskupelikonsolia. Marikolle tuli matkapahoinvointia matkan puolivälissä ja hän oksensi. (Älkää kysykö minne!) Kun tulimme pois taksista mietimme missä olisi satama mistä voisimme vuokrata veneen, että päästäisiin saarelle. -Voisimmehan kysyä apua englanniksi! Mariko ehdotti. -Hyvä ajatus Mariko! Sanoin.

-Nyt meidän täytyy löytää tyyppi joka voisi neuvoa meitä. Hana sanoi. Ryo tähysti ympärilleen. -Tuolla! Hän huusi.  Ryo osoitta kahta kiltin-näköistä tyttöä. Nämä tytöt olivat...

...Käsikirjoittaja Neyla123 ja lukija Kata-Chan! (Mutta Kyo, Ryo, Saki, Mariko ja Hana eivät voinneet meitä... Siis heitä tuntea. Lisäksi Kata-Chan. En tiedä miltä näytät joten piirsin sinulle yksinkertaisen kampauksen ja laitoin sinulle arinkolasit .) Menimme tyttöjen  luokse. (Katsotaanpa mitä tytöt sanovat näettyään sankarimme.) -Neyla123! Ovatko nuo Saki ja kumppanit?  Kata-Chan kysyi Neyla12kolmoselta. -Tietysti ovat! Minähän käsikirjoitin meidät tarinaan etkö muista? Neyla123 suhisi. -Ai niin! Kata-Chan huudahti. -Tervehditään heitä kun he tulevat lähelle. Neyla123 sanoi. -He tulevat lähemmäksi! Kata-Chan mumisi. -Käsikirjoita meidät puhumaan japania! Kata-Chan ehdotti. -Okei! Neyla123 sanoi. (Palataan Sakiin ja kavereihin)

Nuo kaksi tyttöä ovat hölpöttäneet koko ajan. -Mariko huomautti. -Hmmm... Anteeksi puhutteko japania? Hana kysyi tytöiltä. -Juu!!!! Kata-Chan ja Neyla123 vastasivat yhdestä suusta. -Hyvä. Tiedättekö missä satama on? Kyo kysyi.  -Tottakai tiedämme! Kata-Chan vastasi. -Voimme näyttää tien! Neyla123 tarjoutui. -Kiitos! Saki sanoi kumartaen. Porukka käveli kohti satamaa jossa Kata-Chan sanoi: -Voimme kyyditä teidät saarelle! (Saki oli kertonut saaresta Neyla12kolmoselle ja Kata-chanille. Vaikka kyllähän he tiesivät siitä jo viime osassa) -Kiitos! Sakin porukka huudahti.  Neyla123 astui keltaisen moottoriveneen rattiin. (Se on sellainen jännä vene. Samanlainen kuin Neyla12kolmosen eli minun papallani) Kata-Chan istui hänen viereensä, muut istuivat taakse ja matka alkoi!

Tässä kuvassa Mariko tuli matkan puolivälissä merisairaaksi ja oksensi, lisäksi Kyo ja Ryo kyttäsivät juustonaksupussia ja minä ja Hana katsoimme merimaisemia. Kun tulimme saarelle, Neyla123 ja Kata-chan sanoivat heipat ja kertoivat tulevansa hakemaan meidät kolmen viikon päästä.

Siinä! Nähdään seuraavassa osassa!

Kesäloma oli alkanut. Ajattelin että kesällä tapahtuisi jotain jännittävää, mutta nyt vielä ei ole ollut mitään jännää. Suunniteltiin Kavereitten kanssa että  mentäisiin lomalle jonnekkin. Mutta minne? Emme tiedä sitä vielä. Lisäksi olen alkanut olemaan Kyon kanssa entistä läheisempi.  

samana iltana

Kyo tuli huoneeseemme kun Hana ja Mariko olivat poissa. Oli hiljaista. En keksinyt mitään järkevää sanottavaa Kyolle. Kyo napsutteli sormia samalla kun uskalsin tehdä aloitteen. -No... Tuota.... Kiva ilma! Sanoin heleästi. - Ei yhtä kiva kuin sinä. Kyo sanoi katsoen minua silmiin. Punastelin vähän. -On hiljaista. -On pimeää. -Me ollaan kahdestaan. Pääsi suustamme. Hymyilin. kyo otti käsistäni kiinni. Puristin niitä tiukasti omiini. Katsoimme toisiamme silmiin. Uskalsimme hivuttautua lähemmäs toisiamme. Vielä vähän... Huulemme olivat vain parin sentin päässä toisistaan. Sitten ne koskettivat. Mikä tunne! Olin taivaassa! Ensisuudelmani! kun irrouttauduimme toisistamme pelkäsin että kaikki olisikin ollut unta ja olisin suudellut tyynyä.  Mutta unta se ei varmasti ollut.  Pian kuitenkin kuului hirveä ryminä. Marko juoksi ovesta sisään huohottaen kuin koira. (Suukko unohtui sitten siihen hetkeksi)

-Ryo on saanut jotain aivan uskomatonta! Hän huusi. Pian Ryo ja Hana kävelivät huoneeseen sisään. -Mitä on tapahtunut? Kysyin hölmönä. -Olen perinyt mökin joka on niin pienellä saaren nypykällä ettei se näy varmaan edes kartalla! Mutta hieno saari se on ja muita mökkjä siellä ei ole. Ryo sanoi. -Siistiä! Huudahdin. -Mitä muuta? Kyo kysyi innostuneena. -Ette ole kuulleet vielä parasta asiaa! Ryo sanoi salaperäisenä. -Kerro, kerro, kerro!!! Kinusimme. -Hyvä on.... Se mökki sijaitsee......... SUOMESSA! Ryo tuuletti.

-Suomi! Eikö se ollut semmoinen maa jossa käydään paljon saunassa? Kysyin hymy korvissa. -Juuri se! Mariko virnisti. -Ja siellä saarella on sauna! Ryo hihkui. -Uskomatonta! Kyo hämmästeli.     -Sanoo poika joka voi muuttua tytöksi. Mariko virnuili. -Mentäisiinkö sinne lomalle? Ryo kysyi. Te rakkaat lukijat saatatte arvata mitä vastasimme?

Seuraavana päivänä aloitimme pakkaamaan tavaroita matkaa varten. Meillä kaikilla oli tulossa upea loma Suomessa. Tietääköhän se lisää suukkoja? Nyt toivottakaa meille hyvää matkaa ja toivokaamme ettemme myöhästy lentokoneesta!

Siinä se oli! Oli varmaan aika yllätys teille lukijoille että porukka lähtee Suomeen? No siihen asti: Heippa! Bye bye! Bie liao! Sayonara!